Työnkulut

M-Files sulautuu kiinteäksi osaksi organisaation tapaa hallita ja toteuttaa tarvittavat työt. Työn määrittely ja seuraaminen on kätevä tehdä siellä missä työhön liittyvät dokumentitkin sijaitsevat. Työnkulku-ominaisuuden avulla voidaan automatisoida laajasti yrityksen rutiineja ja suorittaa tehtävänannot oikeille ihmisille oikeaan aikaan. Käyttäjät saavat ilmoitukset sähköpostitse tarvitsemistaan työhön liittyvistä asioista, ja esimiehet voivat seurata työn edistymistä ja hyväksyä suoritettuja asioita.

Työnkulkuja voidaan käyttää monien muiden prosessien ohella ostolaskujen kierrättämiseen. Tällöin työnkulun tilat voisivat olla esimerkiksi seuraavat:

Voit määrittää, ketkä saavat siirtää kohteen tilasta toiseen ja keiden vastuulla on hoitaa työnkulussa seuraavana oleva työtehtävä. Esimerkiksi laskut voisi hyväksyä maksettavaksi vain johtoryhmään kuuluva henkilö.

Kun lasku on merkitty Hyväksytty-tilaan, ilmoitetaan työnkulun määrittelyn mukaan automaattisesti rahaliikenteestä vastaavalle osastolle uudesta maksettavasta laskusta. Kun maksu on suoritettu, lasku siirretään Maksettu-tilaan.

Graafinen työnkulun suunnitteluohjelma

M-Filesin versiossa 2015 ja sitä uudemmissa on graafinen käyttöliittymä työnkulkujen hallintaan. Lisätietoja saat kohdasta Graafinen työnkulun suunnitteluohjelma.